perjantai 7. joulukuuta 2007

Piispat Jyrää!!

Olen ihmetellyt monia asoita, mutta tässä on yksi jonka haluan jakaa..

Kun luin Teologian ylioppilaiden tehneen kantelun Leena Huovisen toiminnasta, jossa hän oli siunannut lespopariskunnan... ja siitä hän myös itse mainitsee Vuoden pappi haastattelussa CRUX lehdessä joulukuu 2007- tammikuu 2008 s.47-48. " myös nykyisen työantajanani ja lähimpien esimiesteni tuki on ollut kannustamassa erityisesti parisuhteen siunaamiseen liittyvän kantelun yhteydessä. Oli äärimmäisen tärkeää, että työnantaja osoitti rohkeasti tukeaan".

(ts. puolusti hyvin valittua kantaa) On todella esimerkillinen pappi suomessa.

"ns." Inhimillinen pappi.
Täysin.
Kirjaimellisesti inhimillinen pappi.

Hyvin surullista, tietääkö tämä Leena edes sitä, että Jeesuksen tullessa takaisin -taitaa olla todella kova paikka kertoa mitä tuli tehtyä... Ei ole varoittanut että kySEiset henkilöt elävät synnissä(joka on KAPINAA Jumalaa vastaan) sitten vielä , että kirkollisena työntekijänä siunaa syntielämän tähän sopii hyvin Apostoli Paavalin kirje Roomalasille 1:18-32!

Sanoisin että esimerkki juuri siitä mitä ei pitäisi MISSÄÄN mennä tekemään, on selvää että osalla papistossa ei ole kristillistä moraalia , eikä Uskoa. jatkoa..

Sitten vielä härskimpään "uskonnollisuuteen" Uusi Tie nro 49 7.12 "Homoparien siunaaminen jakaa kansaa" s.3 "Arkkipiispa Paarma toivoo asiassa yhtenäistä ratkaisua..... (?) Mitä yhteistä on Kristuksella ja Beliarilla....... hei haloo kannaisko jonkun sanoa Paarmalle , että menee peilin eteen ja katsoisi miten tulee vaeltaa ja mitä päästää suustaan ulos. Tarkoitan tällä sitä , että tämä "yliarvostettu" piispa on juuri se piispa , josta Leena huovinen kiittelee- ymmärryksestä ja tuesta. huom Leena sai vain varoituksen.

Samaan aikaan Markku Koivisto , Jari Rankinen ja
Ari Norro(sley) Pirkko Ojala(sleyn paikallisos.pj) tuomittiin syrjinnästä sakkoihin Norro sai 20pv sakkoa Ojala 15 pv sakkoa, vs. krherra Tauno Tuominen tuomittiin työsyrjinnästä ja virkavelvollisuuden rikkomisesta 20 pv sakkoon. s.4 "Sakkoja kolmelle naispapin kohtelusta" :)


On siis syytä pyrkiä kaikin voimin Piispaksi, sillä silloin ollaan kaikkien muiden yläpuolella. mutta entäpä sinä päivänä, jolloin Jeesus Kuninkaamme palaa. Riittääkö Piispan mantteli, vuoden papin titteli? tai teologiset opinnot, erilaiset kirkkokuntien teesit, erilaiset selittelyt "emmä tienny" "ei kukaan kertonut" Missä siis mennään ystävät, veljet , sisaret ?

Luopumuksen ajassa - esinäytös on vasta alkanut. Vielä ei ketään ole vangittu uskonsa tähden. sitä odetellessa on hyvä keskittyä rukoilemaan, lukemaan Sanaa, viettämään ehtoollista, varoittamaan niitä jotka ovat kurittomia, huom. edellä mainitsemat henkilöt ovat murto-osa siitä. On syytä alkaa kirjoittamaan Henkilökohtaisia kirjeitä tälläisille henkilöille. VAIN Rakkauden Hengessä.

ensi kertaan ystävät, Tommi

Ei kommentteja: